Turun Ringette osaksi TuTo ry:tä
5.9.2022
Turun Ringeten hallitus on tehnyt yksimielisen päätöksen sulauttaa Turun Ringeten toiminta osaksi TuTo ry:n toimintaa.
Päätöksen taustalla ovat ensisijaisesti Turun kaupungin tekemät muutokset jäänjaossa sekä Turun Ringeten hallinnollisten asioiden selkiyttäminen osana suurempaa emoseuraa. Lisäksi sulauttaminen mahdollistaa ringeten aseman säilyttämisen ja vahvistamisen paremmin osana Turun kaupungin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia.
– Päätöstä piti punnita tarkkaan, mutta se oli lopulta helppo. Yksin emme ole pärjänneet jäänjaossa enää pariin kauteen, ja yhteistyö jäiden osalta TuTon kanssa on sujunut hyvin, joten sulautuminen mahdollistaa harrastajillemme jatkossakin sopivat jääajat ja näin myös ringeten aseman vahvistamisen Turun seudulla, kommentoi Turun Ringeten puheenjohtaja Juha Pavén.
Myös TuTo ry:lle yhdistyminen tuo synergiaetuja:
– Haluamme tarjota tytöille mahdollisuuden harrastaa jääurheilua laadukkaasti tyttöjen omissa joukkueissa ja sarjoissa, joten ringette on täydellinen lisä lajivalikoimaamme. Tavoittelemme merkittävää ringeten harrastajamäärän kasvua jo tällä kaudella, ja tavoitteenamme on tulevaisuudessa vankistaa ringeten asemaa nykyisestä kaikissa ikäluokissa, täydentää TuTo ry:n valmennuspäällikkö Toni Arppe.
Turun Ringeten perinteikäs logo säilyy mukana TuTon ringettepeliasuissa yhdistymisen jälkeenkin yhdessä TuTo-logon kanssa. Yhdistyminen käynnistyy kaudella 2022–2023 ja se jatkuu, kunnes taustatyöt on saatu tehtyä. Turun Ringeten jäsenistöä ja toimihenkilöitä tiedotetaan asioista yhdistymisen edetessä joukkueiden, nettisivujen ja somekanavien välityksellä.
Mitä muutos tarkoittaa käytännössä?
- Kaikki Turun Ringeten joukkueet ja harrasteryhmät jatkavat toimintaansa samoin kuin aiemmillakin kausilla.
- Joukkueiden valmentajat, joukkueenjohtajat, huoltajat ym. toimihenkilöt jatkavat toimintaansa samoin kuin aiemmillakin kausilla.
- Taitojäät järjestetään edelleen ringeten omina. Luisteluharjoittelussa voidaan mahdollisuuksien mukaan tehdä yhteistyötä jääkiekon kanssa.
- Lisenssit hankitaan edelleen Turun Ringeten kautta, kunnes toisin tiedotetaan.
- Seura-asuista tiedotetaan joukkueita ja harrasteryhmiä, kun niistä saadaan tarkempaa tietoa. Siihen asti käytetään Turun Ringeten seura-asuja.
- TuTolla on varustehankintasopimus Sport Servicen kanssa. Liikkeeseen tulee myyntiin ringettemailoja, renkaita ja mahdollisesti myös pelihousuja.
- Nimenhuuto vaihtuu Jopox-järjestelmään kauden 2022–2023 aikana. Siitä tiedotetaan joukkueita erikseen.
- Ringettekoulu muuttuu yhdistymisen myötä maksuttomaksi ja kaikki osallistujat saavat harjoituspaidan.
- Joukkueiden kustannukset säilyvät samalla tasolla kuin aiemmillakin kausilla. Kauden hinta riippuu eniten siitä, mitä asioita kukin joukkue haluaa kauteensa sisällyttää (asujen hankinta, turnausosallistumiset, yhteiset tapahtumat, bussimatkat ym.)
- Ringetelle tulee edustus TuTo ry:n hallitukseen.
Tällä hetkellä mahdolliset lisätiedot joukkueiden toimintaan liittyen kannattaa kysellä suoraan oman joukkueen joukkueenjohtajalta.
Lisätiedot yhdistymisestä medialle:
Turun Ringette: puheenjohtaja Juha Pavén, p. 0400-525 537
TuTo ry: valmennuspäällikkö Toni Arppe, p. 0400-971 091

.jpeg)
